Poikamiehen tartarkastike

Nykyään koulussa on aina kalapuikkojen kanssa jotakin hämärää tillikastiketta joka ei oo ollenkaan yhtä hyvää kuin se kastike mitä aina ennen sai. Googlettelin vähä ja selvittelin että mitä siihen oikeaan kastikkeeseen tulee, mutta kaikki ohjeet oli jotain hifistelyä.

Jääkaapissa oli jo ilmaista kermaviiliä. Ostin sille kaveriksi voileipäpikkelsiä koska siinä on melkeen kaikkea mitä kastikkeeseen tarvitaan.

Reilu turaus (noin puoli tuubia) kermaviilin päälle ja sekoitus. (Kuvassa pikkelssiä on vielä liian vähän.)

Kastike asetellaan kalapuikkojen päälle.

(Kuvassa kastiketta on vielä liian vähän.)

Poikamiehen pastakastike

Tiiätkö sen tunteen ku ei oo jauhelihaa? No ei se mitään, minä tiiän.

Jauhelihan voi melkein poikkeuksetta korvata nakeilla.

Pilkotaan nakit huolellisesti tarpeeksi pieniksi ja suurin piirtein samankokoisiksi paloiksi että ne paistuvat tasaisesti. Ei tehdä nakeista silppua.

Kuullotetaan sipuli ja keitetään pasta.

Kun sipulit on hyviä tai kun kärsivällisyys loppuu lisätään pannulle nakit…

… ja tomaattikastike.

Pastakastike on valmis. 

Lisätään vielä pasta ja sekoitetaan.

Päälle voi laittaa esim. ketsuppia tai juustoa jos on muistanu ostaa ketsuppia tai juustoa.

Poikamiehen munapizza

Katsoin kaupassa että ompa halpoja pakastepizzoja ja vasta kämpillä huomasin että ne olivatkin jotain käppäsiä tomaatti-juusto-pizzoja. Onneksi samalla reissulla tuli ostettua muutakin tavaraa joten ongelma oli helposti ratkaistavissa.

Elikkä makkara palasiksi ja muna aitiopaikalle. Koko systeemi varovasti uuniin ettei muna putoa.

Päälle hieman suolaa ja pippuria. Helppoa ja maukasta! 

Tässä bonuksena kuva Noriaki Kasaista viime viikonlopun Salpausselän osakilpailun jälkeen:

ps. jos on jotain tärkeää asiaa niin postia voi lähettää osoitteeseen poikamiehenherkkuruoat@gmail.com

Poikamiehen pestopasta ja kahvi

Sori. On ollu vähä kiireitä, esim. huoneen siivoaminen.

Pestopasta on helppo ja maittava ruoka jos osaa tehdä sitä oikein ja käyttää hyviä raaka-aineita.

Minä keitin ihan tavallista makaronia normaalisti

ja sitten pilkoin huolellisesti valkosipulit. Kaikkia niistä ei voinu käyttää kun ne oli jotenki jännän värisiä ja onttoja.

Koska makaroni ei ollut vielä kypsää niin pistin kahvit tippumaan. Kun elää käytännössä yksin niin yksi kupillinen riittää. Kun elää käytännössä yksin niin oppii keittämään aika tarkalleen yhden kupillisen. Tässä keittimessä pitää laittaa vettä neljän sormustimen merkkiin asti ja yksi mitta puruja että tulee hyvä kahvi.

Kun makaroni on tarpeeksi kypsiä, voi sekaan heittää vähän sinne päin pilkotut (veitsi oli tylsä) valkosipulit.

Sitten laitetaan sekaan pesto ja sekoitetaan.

Ilman käsiä on hankala ottaa valokuvia.

Mm! Näyttää ja tuoksuu herkulliselta!

Maku ei ollut kauhean hyvä.

Onneksi on kahvia.

Vittu

Anonymous asked: Hei. Aika jänniä nämä sinun reseptit. Tässä näitä lueskellessa pyörähti mieleeni tämmöinen kysymys että jos sulla on tulossa joku daami kylään mitäpä sä sille kokkailisit? veikkaan että useimille ei välttämättä maistu esimerkiks tää sun hassusti jo kertaalleen syödyn näköinen kaaliherkku.

Testattu ja hyväksi todettu.

Poikamiehen nakkiherkku

En jaksanu tehä ruokaa ni söin nakkeja.

Tässä on bonuksena kuva minusta paistamassa jauhelihaa pizzaan kaverin luona ja juomassa kaljaa.

Tässä myös kuva jauhelihasta ja kaljasta.

Poikamiehen kaaliherkku

Kaupassa oli tällä kertaa oikeanlaisia tarvikkeita.

Kaali on hyvä vaihtoehto makaronille ja riisille yms. lisukkeille kun ne kuitenki jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää. Laita vesi kiehumaan ja pilko kaali.

Hyvä. Kun vesi kiehuu niin laita kaalisilppu kattilaan.

Tässä vaiheessa voi myös laittaa jauhelihat pannulle. Jauhelihan sekaan menee soijarouhepussin loput ja suolaa ja pippuria.

Seuraavassa vaiheessa on tärkeä tietää että kaalin pitää kiehua vähän aikaa, mutta ei liian kauaa koska ei olla tekemässä kaalimuusia.

Kaalivesi ei näytä kiehuvan. Tuijota vakavana. (Mitä vakavampi, sen parempi.)

Kun jauheliha on jokseenkin ruskistunutta niin pistetään kidnarit sekaan.

Kun kaali on kiehunut tarpeeksi kauan ja ajan rakenne on vähän muuttunut niin kaadetaan kattilasta ovelasti vedet pois niin että kaali jää kattilaan ja sitten laitetaan kaalit lihan ja papujen kaveriksi pannulle vähäksi aikaa muhimaan. Kaali on silloin hyvä kun se maistuu kypsältä mutta on vielä rapea.

Viimeinen ja paras vaihe on käsillä. Sekoita ainekset keskenään ja ah i know you know.

Mmmm.

Poikamiehen kilpikonnaburgeri

Menin kauppaan ostamaan kaalia ja jauhelihaa mutta ei ollu jauhelihaa niin ostin sitten mikrolättyjä ja nakkeja ja nugetteja.

image

Laita uuni päälle. Ruoka tehdään uunissa koska uunissa kaikesta tulee parempaa. Paino sanalla herkkuruoka.

Asettele ensimmäinen läpyskä tukevaksi pohjaksi pellille.

image

Seuraava vaihe on nugettien asettelu.

image

Kannattaa laittaa nugetit jatkoa ajatellen kuvapuoli alaspäin ja kapeampi osa osoittamaan kohti keskustaa.

Väleihin nimittäin pujotetaan huolellisesti nakit.

image

Muista tehdä nakkeihin viiltoja. Ole kuitenkin varovainen veitsen kanssa, sillä valkosipuli-tabasco ei tunnu kivalta haavoissa.

image

Viimeistele konna laittamalla toinen räiskäleistä kilveksi. Hyvä kilpi on konnan selkäranka.

image

Pistä burgeri uuniin joksikin aikaa. 

Kun on kulunut jonkin aikaa niin ota hyvin paistunut burgeri uunista.

image

Huomaa paisuneet nivelet. Kärsivä eläin täytyy lopettaa.

Leikkaa pää irti. Tämä tappaa kilpikonnan.

image

Hampurilainen on valmis nautittavaksi.

Herkullinen kasvis-sienimössö

Tälleen lihattoman lokakuun alkupuolella kaivelin arkistoa ja löysin tälläsen.

(julkaistu alun perin 26.10.2009)

makaronia
soijarouhetta
kotimaisia metsäsieniä
pakastevihanneksia
sipulia

Keitä makaroni. Käristä yhdellä pannulla sienet ja sipulit, toisella vihannekset ja liemikuution kanssa liotettu soija. Mausta vauhdissa, älä maistele kauheasti vaan anna palaa. Kun kaikki on sopivan kypsää ja/tai käristynyttä, kaada ainekset isoon astiaan. Sekoita. Lisää purkillinen hirvenlihaa.

Poikamiehen iltakala

Mene äitin ja iskän luokse syömään.

Jahas, puolikas savusiikahan se siellä.

Jumalauta mikä mötkö.

Ruokajuomaksi pikkusiskon limsat.